Peiponpesä

Peiponpesä on lastenpsykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut lastensuojeluyksikkö

Yksikkö toimii elokuussa 2007 käyttöön otetussa uudisrakennuksessa rauhallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä Pilvenmäessä, aivan Hyvinkään sairaalan tuntumassa. Meillä on kaksi 7–paikkaista osastoa. 

Sijoitus voi toteutua joko huostaanotto- tai avohuollon tukitoimipäätöksellä. Peiponpesä on erikoistunut 7-12-vuotiaiden lasten hoitoon ja kuntoutukseen, mutta hoitoa voidaan jatkaa myös 12 ikävuoden jälkeen. Sijoitusjakson kestoa arvioidaan sovitusti sijoituksen aikana huomioiden erilaiset yksilölliset perusteet.

Lapsella, jolla koulunkäynti ei syystä tai toisesta ole muutoin järjestettävissä, on mahdollista opiskella Peiponpesän pihapiirissä toimivissa Hyvinkään sivistystoimen ylläpitämissä pienryhmissä.

Peiponpesän henkilökunta muodostaa osaavan, moniammatillisen ja monitaitoisen työyhteisön, joka yhteistyössä perheen kanssa luo turvallisen ympäristön lasten kuntoutumiselle ja tervehtymiselle.

Peiponpesässä jokainen lapsi saa oman, tilavan ja viihtyisän huoneen. Avaran keittiö- ja ruokailutilan sekä terapia- ja toimistotilojen lisäksi talossa on useita yhteisiä oleskelu- ja pelitiloja, suihkuhuoneet ja sauna. 

Pesäpiiri on Peiponpesässä sijoitettuina olevien lasten vanhemmille tarkoitettu toiminnallisen vertaistukiryhmä, joka kokoontuu työntekijän johdolla kerran kuukaudessa.

Toiminta-ajatus

Peiponpesä tarjoaa turvallisen, kodinomaisen ympäristön, jossa mielenterveys-ongelmista kärsivä tai lastensuojelullista tukea tarvitseva lapsi saa ympäri-vuorokautista, ammattitaitoista hoitoa, kuntoutusta ja tukea saavuttaakseen parhaan mahdollisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin.

 

 



 


Paina kuvaa nähdäksesi sen suuremmassa koossa. Lisää kuvia saa näkyviin painamalla nuolia.